Vanamokatu 12 uudenlaisessa osaomistustyyppisessä kerrostalossa asui 80-luvulla jokaisessa 2-3 huoneen huoneistossa 1-3 lasta, jotka olivat syntyneet 60-74 vuosien välillä, joten porukkaa riitti. 1966-72 syntyneitä oli eniten. Isosisaret pitivät pienistä huolta, jos pitivät.
Alapihalla pelattiin nelipalloa kolmella pesällä lähes päivittäin. Aikuisena ajaessani ohi tontista, ihmettelin, miten kummassa mahduimme siihen. Ikinä ei palloa lyöty ikkunaan, vaikka niitä pihalta etsittiinkin parhaimpien lyöjien jäljiltä.
Myös naapuritalojen lapset Hillapolulta ja Louhikkotieltä kokoontuivat meidän talon pihalla. Pelasimme myös paljon muita pihaleikkejä.
Naapuritontin rakentamaton metsä takasi mahtavat piilopaikat ja metsäleikit, myös syyspimeällä hauskat kummitusleikit. Metsään haudattiin kaikkien kuolleet lemmikit. Muihin metsiin ei ollut lupa mennä. Vanhemmilla oli trauma omasta lapsuudestaan ja miinoista. Monissa perheissä oli ongelmia. Ei niistä paljoa puhuttu, ainakaan kavereiden kesken. Pelit ja leikit auttoivat pääsemään irti niin monien traumatisoituneiden vanhempien ahdistuksesta. Varmaan moni näistä siirsi ahdistuksen omiin lapsiinsakin tavalla tai toisella.
Talvella vanhemmat lapset tekivät mielettömiä lumilinnoja, laskettiin stigalla ja minisuksilla hyppyreitä. Hypättiin toisen kerroksen tuuletusparvekkeilta alas kasattuihin lumikinoksiin. Pojat edellä, tytöt perässä. Harvemmin luita murtui, tosin muutamassa tapauksessa. Enemmän ruhjeita tuli polkupyörällä kaatumisista. Joka paikkaan poljettiin.
Kun pihapelit alkoi, yksi juoksi soittamassa ovikellot läpi, että saatiin porukka kasaan. Vanhemmat huusi parvekkeilta välillä syömään, kun ajankulu usein unohtui.
Joskus (tai useinkin) juostiin talonmiestä tai isännöitsijää pakoon. Pitivät kuria, kun pidimme liikaa meteliä tai kokoonnuimme rappukäytävissä tai kellareissa. Kaikilla oli pottukellarissa pottuja ja hilloja. Sieltä haettiin potut joka päivä. Pottua syötiin ihan joka ikinen päivä, ainakin tietyissä perheissä. Se oli kai halpaa.
Kasvoimme, tulimme teineiksi. Joskus meitä oli liikaa ja sitä kautta paljon meteliä pihalla. Joku soitti poliisin. Yhden isä tuli aina puolustamaan meitä.
Teini-iässä joku löysi kellarista salaisen pommisuojan, jossa pojat sitten tekivät myöhemmin sahtia. Se oli suuri salaisuus. Tosin talonmies taisi haistaa sahdin ja tehdas jäi kiinni, siihen loppui sahdin valmistus.
Mopot ja lopulta autot tulivat kuvioihin. Reviirit laajenivat. Pihaleikit loppuivat, tuli muut leikit. Seurustelut.
Lopulta kaikki tietenkin aikuistuvat, muuttivat pois omilleen. Lopulta vanhemmat vanhenivat ja myös muuttivat pois tai kuolivat.
Muutamat ystävyyssuhteet ovat säilyneet, niin omasta talosta kuin naapuritaloista tähän päivään. Aina joku tietää jostakin jotakin, jos kysyy.
Meistä tuli leipureita, toimittajia, metsureita, yrittäjiä, johtajia, taiteilijoita jne. Pääosa jäi Rovaniemelle, osa muutti pois Etelä-Suomeen. Osa lähti takaisin.
Kaikilla roikkui Abloy-avain kaulassa, koska päivät oltiin yksin koulun jälkeen, kun vanhemmat olivat päivätöissä. Tyttöjen kanssa askarreltiin villalangoista avainnauhoja.
Vanamokatu 12 talo oli kokoontumispaikka, jonne tuli lapsia Pailakka-ravintolankin takaa mäen päältä. Vanamokatu 12 oli paras talo asua lapsena Korkalovaarassa.
Ehkä meidän pitäisi kokoontua joskus muistelemaan.