Karinrakan kuntopolulla oli Vesitornin tien lähellä sellainen puusta rakennettu, katollinen hökkeli, jossa pystyi tekemään lihaskuntoharjoituksia. Olin siellä aina joskus iltaisella kiipeilemässä tai muuta.
Yhtenä tällaisena kertana minua paljon vanhempi poika, joka käveli ohi, pyysi saada liittyä seuraan. Hän kertoi, että ei jaksanut olla kotona, vaan halusi ulos ja oli kävelemässä. Sillä roikkui kaulassa naruun pujotettu luoti ja sain katsoa sitä. Se oli kuulemma aito, sen voisi ampua. Se kertoi, että oli kuulemma ampunut ennenkin. Ja että jos ampuu päähän, niin siitä kuolee heti eikä edes ehdi tajuta.
Juttelimme vielä niitä näitä ja poika opetti miten tehdään vatsalihasliikkeitä ja etunojapunnerruksia. Alkoi olla jo myöhä ja sanoin meneväni kotiin, hän sanoi menevänsä myös vaikka ei olisi halunnut.
Muutamia viikkoja myöhemmin kuulin kun äitini ja isosiskoni keskustelivat siitä, että siskoni rinnakkaisluokalla oleva poika oli kuollut. ”Se asui tuolla alempana”.
Mietin, oliko se se sama poika. En nähnyt poikaa enää sen jälkeen Karinrakalla.