Me ollaan muutettu tonne Karhuntielle 70-luvun puolivälissä, taloon, joka rakennettiin sillon ja tässä justiin pähkäiltii, että oliko se rakennusvaiheessa. Olisko ollu loppukesästä, ku me ollaan muutettu. Mä oon menny kouluun sillon, sit tonne Vaaranlammelle ekaluokalle.
Tänä päivänä on huvittavaa se, et mehän ollaan retkeilty siellä lähellä. Talon vierestä alkoi heti metsä ja siellä, missä siis on nyt nykyään jo iso runsaasti omakotitaloja ja vesitorni, nii me ollaan retkeilty. Minulla on sellainen mielikuva, että me ollaan retkeilty aika paljon, ihan siis nuotioita on pistetty, en tiedä, onks se sillonkaa ollu mitenkää kauheen laillista, että ollaa ihan oikeesti makkaraa paistamassa siellä vaaran päällä. Ja muutenki se metsä ja luonto ovat olleet lapsuutta määrittäviä juttuja. On ollu kyllä niinku todella, ehkä tää luonto on ollu se, mikä on määrittäny ainaki itellä tota lapsuutta. Ennen, aikaa ennen maastopyörää ja muita, on katottu, että mistä pääsee kulkemaan jotain kallion kohtaa. Aika vapaastihan sitä on saanu siellä mellastaa, mutta muistan, että jossain vaiheessa oli sellainen sääntö, että isolle suoalueelle, missä on nykyään omakotitaloja ei mennä.
Sudentie loppui sinne numero kymmenen kohdalle sillon, kun me ollaan muutettu. Sillon ei oo ollut vielä kioskia. Siis eihän siellä ollut mitään. Karhuntie oli pätkä, meidän talon numerokin on muuttunu matkan varrella.